Sain taannoin kutsun entisen työnantajani alumnitapahtumaan. Tapahtuma pidettiin kyseisen yrityksen pääkonttorilla eilen. Menin paikalle totta kai. Oli kiva tavata vanhoja työkavereita lähimenneisyydestä ja vaihtaa kuulumisia. Sain aika paljon palautetta blogista eikä kenenkään tarvinnut kovin paljon kysellä, mitä minulle kuuluu. Hehän tietävät.
Jos joku lukijoista ei tiennyt, niin minä olen entisen työnantajani kannalta suoran kilpailijan leivissä ja vielä johtavassa asemassa. Sellainen ihminen, johon yleensä suhtaudutaan vähän epäillen ja ehkä jopa vähän kyräillään. Jo ilmoittautuessani ajattelin että minun osaltani saattaa käydä niin, että ilmoittautuminen syystä tai toisesta katoaa prosessin jossain vaiheessa eikä minun kutsuni koskaan löydä perille. Ilokseni näin ei käynyt vaan kutsu kolahti sähköpostiin samaan aikaan kuin toisillekin.
Eilen sitten lämminhenkinen suhtautuminen jatkui. Sain äärimmäisen positiivisen vastaanoton. Tunsin itseni oikeasti tervetulleeksi ja ilta oli äärimmäisen miellyttävä. Nosti aika paljon entisen työnantajan osakkeita silmissäni tällainen. Positiivisen muutokset tuulet puhaltavat. Saa nähdä mitä heillä eilen vaihtunut toimitusjohtaja saa aikaan.
Itse aiheeseen. Olen saanut niin paljon palautetta blogin lopettamisaikeista, että päätin yrittää jatkaa. Haasteeksi tulee otsikon aihe. Sanottava loppuu. Ajatukset kiertävät kehää. Siksi olen päättänyt antaa sille periksi. Kirjoitan jatkossa vielä nopeammin kiertävällä syklillä. En välitä vaikka olisin kirjoittanut rohkeudesta eilen. Kirjoitan siitä tänäänkin.
Tällä kertaa rohkeus ei ollut omaani. Sitä edusti entinen työnantajani ja siellä työskentelevät ihmiset. Hatunnosto.
No comments:
Post a Comment