Tarkoitus pyhittää keinot?

Minun työni koostuu pääsääntöisesti kahdesta asiasta. Ensisijaisesti minun tehtäväni on tehdä päätöksia ja toissijaisesti saada ihmiset ympärilläni elämään niiden päätösten mukaisesti. Kuulostaa helpolta. Ei ole. Tai no päätösten tekeminen on minulle kohtuullisen helppoa. En erityisemmin pelkää tekeväni virheitä ja olen aika nopea omaksumaan päätöksenteon perusteita. Nykyisin osaan myös kuunnella toisia. Näistä on aika iso apu päätöksenteossa.

Se, että saa ihmiset elämään niiden päätösten mukaan on sitten paljon vaikeampaa. Minulle ansa on aina siinä, että en tule riittäväsi ajatelleeksi sitä tosiseikkaa, että muut eivät tiedä kaikkea, mitä itselläni on ollut tiedossa päätöstä tehtäessä. Enkä sitten tule laittaneeksi riittävästi efforttia siihenkään, että kertoisin niistä. Helmasynti. Kehityn toki tälläkin alueella, mutta niin hitaasti, että taitaa eläkeikä koittaa ennen kuin olen edes itseäni tyydyttävällä tasolla. Eikä minun tästä ollut edes tarkoitus kirjoittaa. Nähtävästi alitajunta halusi tällaisenkin paljastuksen tehdä. Mennään asiaan.

80-90% prosenttia tekemistäni päätöksistä ovat sellaisia, että niitä on mukava tehdä ja jalkauttaa. Siiten on se reilu 10 prosenttia, jotka ovat vaikeita. Ne saattavat olla vaikkapa sellaisia, että joutuu kertomaan jollekin ihmiselle, että hän ei voi jatkaa tehtävässään. Toinen ikävä päätöksentekolaji on, kun joutuu lopettamaan palveluita, ajamaan alas tuotteita tai keskeyttämään kannattamattomia projekteja. Näistä kaikista seuraa aika paljon sen kaltaista viestintää, jossa se kohteena oleva ei yleensä lainkaan pidä siitä, mitä hänelle kerrotaan.

Kirjoitin otsikkoon, että tarkoitus pyhittä keinot. Otsikko on tarkoituksella provosoiva. Missään tapauksessa asia ei ole niin. Erityisesti vaikeista asioista ihmisille kerrottaessa on oltava hienovarainen ja ystävällinen sekä samaan aikaan suora, avoin ja päättäväinen. Se on vaikea laji. Erityisen vaikeaa siitä tekee elämäni aikana oppimani empatiataidot. Vaikka empatia auttaa asioiden oikeanlaisessa kertomisessa, niin kuulijan tunteet ja niiden ymmärtäminen lisäävät omaa tuskaa.

Olen ihan viime viikkoinakin tehnyt tällaisia päätöksiä. Niiden seuraukset tuntuvat itsellänikin syvällä. Johtuu varmaan siitä, että olen ihminen. Ehkä kirjoitinkin tuon otsikon helpottaakseni omaa oloani. Välillä jopa ymmärrän, miksi jotkut ihmiset haluavat pitää työelämässä muut etäällä itsestään. En hyväksy, mutta ymmärrän.