Jos joku haluaa paljon lukijoita omalle blogilleen, niin kannattaa kirjoittaa positiivisessä sävyssä jostain entisestä työnantajasta. Minulle kävi eilen niin.
Heräsin aamulla aikaisin. Olin lenkillä jo ennen kahdeksaa. Normaalisti viikonloppuisin siihen aikaan saa liikkua hyvin rauhassa. Tänä aamuna kaikki oli toisin. Koko kylä oli liikkeellä. Sain väistellä henkeni kaupalla kolminkertaisella ylinopeudella kevätjuhlakirkkoon citymaastureilla kiiruhtavia perheenäitejä. Lähikoulun oppilaat pyöräilivät pikavauhtia todistustenjakoon.
Kaikilla muilla oli kiire paitsi minulla. Meillä ei ole enää kevätjuhlia, mikä on ehkä vähän haikeaa. Toki pääsemme osallistumaan kahden erityisen hienon nuoren aikuisen valmistujaisiin viikonloppuna. Silti se ei ole sama kuin omat tai lasten juhlat.
Muistan nimittäin hyvin elävästi omat lapsuuden kevätjuhlani. Siihen liittyvän jännityksen kevättodistuksen arvosanoista ja juhlan päättymisen jälkeisen täydellisen vapauden tunteen. Sitä ei aikuisiällä enää oikein saavuta.
Samoin muistan omien lasteni juhlat. Kuuman ja ahtaan juhlasalin. Silmänurkan kostumisen, kun oma lapsi esittää jotain hartaudella harjoiteltua juhlasalin lavalla. Jännityksen siitä, kun hymypatsaita tai stipendejä jaettiin. Osuuko omalle jälkikasvulle? Lasten riemun loman alkamisesta ja kesästä. Täydellisiä päiviä vanhemmille siinä missä lapsillekin.
Kivaa tosin oli tänäänkin. Lähdettiin esikoisen kanssa aamusta Ahvenistolle Corvette Clubin ratapäiville tuulettamaan museokalustoa. Kivaa oli - ilman suvivirttäkin.
No comments:
Post a Comment