Elatusvelvollisuus

Aikanaan paljon nuorempana ajattelin, että sitten viisikymppisenä minulla on aikuiset lapset ja maksettu asuntolaina. Siitä eteenpäin sitä voi tehdä elämässä mitä haluaa - ainakin jos terveys kestää. Terveys on säilynyt hyvänä. Asuntolainan maksuun tuli matkalla muutama vuosi lisää. Pari vuotta sitä kuitenkin enää on jäljellä. Aika hyvä tilanne.

Siihen, että kaikki lapset ovat aikuisia on enää reilu kolme viikkoa. Nuorimmainen on tätä kirjoitettaessa matkalla henkilöautokortin teoriakokeeseen. Lainmukainen elatusvelvollisuus on päättymässä. Vapaus alkaa.

Oikeasti jokainen, jolla on aikuisuuden kynnyksellä olevia lapsia, ymmärtää, ettei lainmukaisen elatusvelvollisuuden päättymiseen mikään lopu. On se silti sopiva hetki tarkastella tähän elämänvaiheeseen liittyviä ajatuksia ja tuntoja.

Kaksikymmentäkaksi vuotta isänä on tietenkin valmentanut tähän hetkeen. Olemaan aikuisten miesten isä. Onneksi nuo pojat sentään vielä vähän tarvitsevat minua ja ihan joskus jopa neuvojani. Puhumattakaan autoistani tai rahoistani.

Silti se isyyden muuttuminen on vähän tuskallista. Lasten etääntyminen ja itsenäistyminen vaikuttaa oleellisesti siihen, miten saa tyydyttettyä oman tarpeensa olla tarpeellinen. Ihan alussa se vastuu lapsista ja valtava tarpeellisuus tuntui aika raskaaltakin taakalta. Vuosia se on ollut niin oleellinen osa elämää, että se on muuttunut ennemminkin siunaukseksi. Ei siis pelkästään lapset vaan se vastuu myös.

Taidan alkaa odottaa lapsenlapsia. Ne ovat kuulemma monella tavalla helpompia kuin nämä omat.