VLV = viikonloppuvapaa

Taisin tuossa jo viikon kuluessakin mainita, että oli jotenkin normaalia kiireisempi viikko. Kohtuullisen paljon kaikkea tekemistä: tapaamisia, suunnittelua, ihmisten ja asioiden johtamista. Sitä aika samaa, mitä nyt tulee yleensäkin tehtyä. Tälle viikolle näitä riitti sen verran, että päivät venyivät iltaan asti. Se sopi sinänsä hyvin, kun vaimollakin oli sama tilanne. Lapset eivät sillä tavalla meidän kahden fyysistä läsnäoloa enää tarvitse kuin joskus ennen.

Alkuillasta kotiin ajellessa mietin viikonloppua ja muistin tuon otsikon legendaarisen kirjainyhdistelmän VLV. Jos joku ei tiedä, niin se on armeijatermistöä. Tai ainakin oli joskus kultaisella kahdeksankymmentäluvulla, kun minä omaa varusmiespalvelustani suoritin. Silloin se tarkoitti kotilomaa, joka alkoi lauantaina klo 12 ja päättyi sunnuntaina klo 24. Varusmiesjohtajat saivat nauttia tunnin pidempään, kun loma loppui vasta maanantain puolella klo 01:00. Tuota herkkua oli tarjolla yleensä kaksi viikonloppua kolmesta. Sen yhden sai sitten viettää siellä valtion poikaleirillä palautuen. Palautumiseen tuo 36 tuntia oli aika lyhyt aika. Varsinkin kun siitä piti saada kaikki irti eikä nukkumaan kovin paljoa yleensä ehtinyt. Varmasti nuorena jaksoi paremmin.

Työelämän viikonloppuvapaista meidän on varmaankin syytä kiittää ensiksi kristinuskoa, joka sai aikaan lepopäivän pyhittämisen ja sitten ammattiyhdistyksiä, jotka venyttivät viikonlopun kaksipäiväisiksi. Hassua sinänsä, että olen nähtävästi tästä velkaa kahdelle instanssille, joita molempia olen pitänyt vähän menneen ajan juttuna. Kiitos silti.

No ei tästä nyt ollut tarkoitus tehdä mitään ruudinkäryistä hylsyjenkeräilymuistelmaa eikä myöskään dokumenttia suomalaisen yhteiskunnan muutoksista vaan kirjoittaa viikonlopusta. Erityisesti viikonlopun merkityksestä haasteellisen työviikon jälkeen. Se on nimittäin kullanarvoista.

Pitäkää  hyvät ihmiset kiinni tästä kirkon ja ammattiyhdistysaktivisitien meille hankkimasta edusta. Kahdesta viikottaisesta vapaapäivästä siis. Minä ainakin koen että tämä meillä käytössä oleva 5/2 malli on oivallinen suhde rasituksen ja levon tai työn ja vapaa-ajan välillä.

Edellisessä työpaikassa ikäänkuin hiljaisesti edellytettiin, että työt aloitetaan sunnuntaina puolen päivän jälkeen. Tässä nykyisessä juuri kukaan ei tee viikonolopputöitä. Ero on ratkaisevan suuri. Kahden päivän palautuminen on sopiva. Yksi päivä ei yksinkertaisesti riitä. Eikä tämä pohjaudu pelkästään omaan kokemukseen. Kyllä sen huomaa ja huomasi työkavereistakin.

Hyvää viikonloppua kaikille kenellä VLV napsahti kohdilleen.