Kuopuksen ajokorttiasia saatiin eilen hoidettua samaan tahtiin elatusvelvollisuuden kanssa. Kaivoin vielä someen hauskan kuvan koko jälkikasvusta ja sain ihme kyllä luvan julkaistakin sen. Hieno päivä.
Samaan aikaan olen käynyt itseni kanssa melkoista jaakobinpainia blogin jatkamisesta. Alun alkaen olin kertonut itselleni, että tänään on viimeinen kirjoitus vähään aikaan. Jokin kuitenkin sisälläni haluaa kirjoittaa. En tiedä onko se palaute, huomio vai terapian tarve. Jotain vähän määrittelemätöntä. Huomenna tiedän varmaan paremmin.
Rohkeudesta piti kirjoittaa. Vaikka tätäkin aihetta olen jo sivunnut, niin aina siihen uuden kulman löytää. Sitä paitsi omaan blogiinsa saa kirjoittaa mitä haluaa.
Aina välillä itsekin ihmettelen, millä rohkeudella elämääni ja ajatuksiani täällä avaan. Minä olen kuitenkin pörssiyhtiön johtoryhmän jäsen. Voin aika suurella varmuudella luvata, että samankaltaisessa asemassa olevat eivät tyypillisesti nettiin näin avoimesti itsestään kirjoita. Jos kirjoittavat ollenkaan. Minä ajatelen, että asema ei vaikuta siihen, millainen ihminen olen. Se on ennemminkin rooli tai tehtävä. Ei määritä minua millään muulla tavalla.
Syy siihen, että se rohkeus joka päivä löytyy, johtuu elämänfilosofiastani. Ajattelen, että pitää uskaltaa tehdä asioita eri tavalla kuin toiset. Eri tavalla kuin minulta odotetaan ja eri tavalla kuin yhteiskunnan normit määräävät. Se ei tarkoita sitä, että saisi loukata toisia tai mitään.
Välillä se toimii välillä ei. Toiset arvostavat, toiset kummaksuvat. Jotkut ehkä jopa vähän pelkäävät. Ajattelevat varmaan, että joutuisivat jonain päivänä tekemään jotain samankaltaista. Haluan ajatella, että tyhmänrohkeudesta on kuitenkin loppuviimeksi enemmän hyötyä kuin haittaa.
No comments:
Post a Comment