Väsy ja saako siitä kertoa?

Pari viikkoa sitten havahduin tilanteeseen, johon olen muutaman kerran aikaisemminkin joutunut. Väsytti. Päiväunetkaan eivät riittäneet pitämään koko iltaa virkeänä. Leposyke oli koholla. Toimintakyky oli selkeästi alentunut, ajatus puuroutui ja mieli oli muutenkin maassa.

Aika tavallisia uupumuksen oireita. Nykyisin tunnistan ne hyvissä ajoin ja osaan hidastaa tahtia heti, kun ne ilmaantuvat. Nuorempana oli toisin. Alentunut toimintakyky lisäsi kiirettä ja yhden kerran ajoin itseni niin piippuun, että kesäloman alettua nukuin käytännössä viikon putkeen.

Nyt toimin toisin. Raivasin kalenterin. Varasin aikaa nukkumiselle. Rajoitin matkustamista. Viikossa olo palautui normaaliksi. Nyt on taas energiatasot ylhäällä ja jaksaa vaikka mitä.

Hallitsen siis tilanteen kohtuullisen hyvin. Miksi sitten kirjoitan tästä? Koska siitä ei saa puhua. Minä en pelkää enää. Voin siis aivan hyvin kirjoittaa näistä tabuistakin.

Minun asemassani oleva ihminen ei siis saa väsyä eikä ainakaan puhua siitä. Jos on johtajaksi ryhtynyt, niin on syytä samalla muuttua koneeksi, joka ei piiputa - ei missään tilanteessa. Loman tarpeessa ehkä saa olla, mutta uupunut ei missään tapauksessa.

Mistä tämä kumpuaa? Olen tullut siihen johtopäätökseen, että väsymistä ja uupumista pidetään heikkouden merkkinä. Jos jäät sairaslomalle uupumuksen takia, urasi on ohi etkä saa enää mitään yhtään vaativampaa hommaa. Jo se, että koin uupumusta ja tein sen vuoksi muutaman lyhyemmän päivän, on joidenkin tahojen mielestä arveluttavaa. Ei nykyisessä työpaikkassani niinkään, mutta joissain aiemmissa olisin ollut aika heikossa raossa. Varsinkin, jos kirjoitan siitä.

Ihminen ei ole kone.