Kevät

Tajusin juuri, että olen aina kirjoittanut tätä blogia joko syksyllä tai sydäntalvella. En siis yhtä ainutta kirjoitusta keväällä tai kesällä. Olen saattanut joskus aiemmin mainita suhtautumisestani syksyn pimeyteen, harmauteen ja synkkyyteen. Minun on vaikea sietää marraskuuta. Onneksi siinä on vain 30 päivää.

Kevät sen sijaan on ehdoton lempivuodenaikani. Kaikki minut paremmin tuntevat tietävät, että elän helposti toinen jalka tulevaisuudessa. Siksi kevät sopii minulle jopa kesää paremmin. Kaikki on ikään kuin edessä. Valo lisääntyy. Ruoho vihertää ja ennen kaikkea päivät pitenevät. Kevään ihannointi jotenkin symboloi minussa sitä tiettyä kärsimättömyyttä ja jopa liiallista matkan ihannointia päämäärän kustannuksella.

Vaikka koko kevät ja siihen liittyvä ihastukseni kiinnittyvät vahvasti nimenomaan kesän odottamiseen, niin varsinaisesta kesästä en osaa oikein nauttia. Sitten kun luonto on kauneimmillaan ja päivä pisimmillään, niin alan jo masentua tulevasta syksystä. En siis varsinaisesti osaa elää hetkessä. Tai toki aina joskus sekin onnistuu, mutta ihan liian harvoin kuitenkin.

Kirjoitan tätä tekstiä lentokoneessa. Olen matkalla Seattleen ja tarkoituksenani on saada edestakaisten lentojen aikana kirjoitettua muutama blogiteksti varastoon. Samalla tämä on äärimmäinen harjoitus minulle hetkessä elämiseen. Kaikki enemmän lentävät tietävät, että lentokoneessa on vähän positiivista. Olen silti keskittänyt kaikki voimani, että löytäisin hetken täältäkin. Jaan tunnelmia lukijoiden kanssa ja nautin siitä, että saan lukea ja kirjoittaa. Käsilaukussa odottaa kaksi koutsin antamaa kirjaa. Uskon saavani tästä paljon.