Muutu vaikka pakolla

Täällä blogissakin on tullut kyllästymiseen asti kirjoitettua siitä, että luen paljon itsensä kehittämiseen liittyvää kirjallisuutta ja että sitä kautta pyrin aika tietoisestikin muuttamaan itseäni, ajatteluani ja käyttäytymistäni. Muutoksen on lähtökohtaisesti tarkoitus tapahtua parempaan suuntaan, vaikka toki olen tässä matkan varrella jo oppinut, että hyvää ja pahaa tai niiden komparatiivejä ei olekaan. On vain erilaisia näkökulmia. Kai se on kuitenkin myönnettävä, että ihmisten tulkinta hyvyydestä on jokseenkin universaali. Sitä kohden siis.

Niissä kirjoissa toistuu aika pitkälle samat asiat. Ihminen ei ole sama kuin ajatuksensa. Vastaukset löytyvät sisältäsi ja niin edelleen. Nuo ovat jokseenkin helposti käsitettäviä ja ymmärrettäviäkin asioita. Voisin jopa nykyisen ymmärrykseni valossa sanoa, että ne ovat faktoja. Tällaisten faktojen pohjalta pystyy kehittymään ja uudistumaan. Helppoa kuin heinänteko.

No ei todellakaan ole. Niissä nimittäin aina opetetaan myös, että et voi pakottaa itseäsi muuttumaan. Miten niin en? Minä olen aina muuttanut itseäni pelkästään tahdonvoimalla ja joskus sisulla. Tunnistanut nykytilan eli ongelman. Määritellyt tavoitetilan eli korjauksen. Sitten olen hampaat irvessä pyrkinyt kohti sitä tavoitetilaa niin pitkään, että olen joko saavuttanut sen tai sitten antanut periksi.

Miten tällaisesta ilmeisesti vahingollisesta, mutta näyttöjä antaneesta toiminta- ja ajattelutavasta voisi päästä eroon? Minä en vielä tiedä. Olen yrittänyt eri tavoin, mutta yleensä lyhytjänniteisyyteni äärilaidat tulevat vastaan ja joko lakkaan yrittämästä tai palaan pakkoon.

Tähän nyt ei liity muuta oivallusta kuin, että pakko (heh) on muuttaa jotenkin sitä lähestymiskulmaa ja ajattelutapaa. Kaikki vinkit onnistumisista otetaan kiitollisuudella vastaan.