Näin internetin ihmeellisessä maailmassa jonkun jenkkitoimijan videon, joka koski suomalaista sisua. Oli oikeasti aika vaikuttavaa nähdä se. Vaikka siinä vähän kliseisesti tarvottiin metrin syvässä lumihangessa tai värjöteltiin lähes 30 asteen pakkasessa, niin silti tuo otos sai minulla jotain sisällä liikahtamaan. Voi olla, että silmäkulmakin vähän kostui, vaikka en sitä myönnäkään.
Sisu on kuitenkin jotain, mitä muilla kansalaisuuksilla ei edes ole. Sanalle ei oikeastaan edes ole kunnollista käännöstä englanniksi tai muillakaan valtakielillä. Se on jotain sellaista umpihullua suomalaista, jossa rohkeus ja päämäärätietoisuus yhdstyy jopa tyhmyydeksi määriteltävissä olevaan peräänantamattomuuteen.
Sisu sanaan sisältyy myös jotain sellaista äärimmäisen suomalaista, jossa altavastaaja voittaa ennalta lyömättömiä vastustajia. Jotain sellaista, josta kirjallisuudessa kirjoitetaan vertaamalla tapahtumia Davidin ja Goljatin taisteluun. Ihan itse aihestakin on muuten hyvä kirja - Malcolm Gladwellin kirjoittama teos, jonka nimi on Daavid ja Goljat - miksi altavastaajat niin usein voittavat? Kannattaa lukea.
Minäkin olen aika sisukas. En tosin niin sisukas kuin veljenpoikani ja hänen vaimonsa, jotka ymmärsivät laittaa tämän suomenkielen uljaimman substantiivin poikansa nimeksi. Vähän kadehdin oivallusta. Mutta olen siis aika peräänantamaton ja välillä tyhmänrohkeakin - tavallisen rohkea nyt ainakin, kun en juuri pelkää mitään. Välillä yritän mennä läpi harmaasta kiviaineesta. Ja teen sen tarvittaessa uudestaankin. Viihdyn kohtuullisen hyvin hankalissakin tilanteissa. Koska niissä tarvitaan sitä sisua. Arvostan kovasti itsessäni tällaisia ominaisuuksia.
No comments:
Post a Comment