Thursday, August 24, 2017

Vertaistukea

Kirjoitin eilen pitkän ja henkilökohtaisen tekstin sosiaalisten tilanteiden pelostani. Yhtenä tuon kirjoituksen tarkoituksena oli antaa vertaistukea niille, joilla tuo ahdistava tilanne on edelleen päällä. Toivottavasti joku saa siitä jotain.

Itselleni vertaistuki on äärimmäisen tärkeää. Haalin kaveri- ja ystäväpiireihini sellaisia ihmisiä, joilla on jostain näkökulmasta samanlainen tilanne kuin minulla. Se tilanne voi olla ihan mistä elämänalueelta tahansa. Muutaman ihmisen kanssa juttelen säännöllisesti näistä itsensäkehittämisasioista, joista täälläkin paljon kirjoitan. Vaikka minulla on ihan loistava henkilökohtainen koutsikin, niin silti tarvitsen keskusteluapua ihmisiltä, jotka haluavat vaikkapa muuttaa omaa ajatteluaan tai nähdä asioita positiivisessa valossa.

Toinen iso joukko on tietenkin ammatillista vertaistukea antavat kaverit. Johtajahommat ovat helposti luonteeltaan vähän yksinäisiä. Ihan siinä lähiympäristössäkin olevat ihmiset alkavat suodattaa puheitaan eikä ihan samalla tavalla osaksi joukkoa pääse muutenkaan. Sen huomaa hyvin vaikka siitä, että erilaiset huumorispämmit jäävät saamatta. Siksi itselleni on äärimmäisen tärkeää, että lähipiirissä on ihmisiä, joiden kanssa voi jutella ja sparrailla asioista. Nämä kaverit ovat tietenkin tyypillisesti jotenkin samalaisessa asemassa kuin minä ja kaipaavat samalla tavalla keskusteluapua. Yllättävän moni näistä kavereista on muuten pahimman kilpailijan palkkalistoilla. Se ei sinällään ole osoittaunut ongelmaksi. Ei detaljeista ole pakko puhua. Riittää kun ymmärtää toisen ongelman tai ilon ja osaa toimia ikäänkuin peilinä.

Tänään lähdetään yhden aivan legendaarisen vertaistukiryhmän kanssa Näsijärvelle purjehtimaan. Tämä on monella tapaa aivan erityinen ryhmä, jossa jaetaan ihan kaikki ilot ja surut. Erityisyyttä lisää se, että kolmen samassa duunipaikassa olleen keski-ikäisen miehen piti matkustaa Montrealiin asti tapaamaan ja tutustumaan. Epäilen, että keskustelut jatkuvat aamun varhaisille tunneille. Huomisen teksti ei varmaan valmistu kovin aikaisin.


No comments:

Post a Comment