Sivusin tätä aihetta jo kerran viime syksynä, kun kirjoitin huumorista ja sen merkityksestä. Nyt asia on entistä vahvemmin pinnalla. Minua vaivaa oikeasti paljon, että en osaa enää nauraa. Luulen lisäksi, että en ole yksin ongelmani kanssa. Meitä keski-ikäisiä naurunsa kadottaneita on muitakin. Missä se on? Miten sen saa takaisin?
Olin lapsena ja nuorena ainakin tässä nauramisasiassa sellainen varmaankin aika keskiverto tapaus. Osasin nauraa suunnilleen oikeissa kohdissa ja sain joskus jopa sellaisia nauruhepuleita, että siitä ei tullut loppua millään. Nauroin niin sanotusti vatsani kipeäksi. Kaiholla muistelen, että se oli aika kivaa.
Kerroin eilen, että en ole elämässäni kohdannut mitään oikeasti vaikeaa. Siksi tilanteelle ei pitäisi olla mitään oikeaa syytä. Silti kadotin taidon jossain vaiheessa varhaisaikuisuutta. Olen yrittänyt miettiä, mitä tapahtui. Jos tietäisin, miksi nauru katosi, voisi olla helpompi löytää se uudestaan. En ole keksinyt. Ehkä halusin itse olla vakavasti otettava. Ehkä ympäristö painosti olemaan tällainen. Ehkä halusin ennemmin olla mies kuin räkänokka. Suomalaiset sananlaskut suosivat vakavia ihmisiä.
Painotetaan nyt kuitenkin sitä, että minä olen enimmäkseen hyväntuulinen ja usein hymyilevä ihminen. Suhtaudun asioihin yltiöpositiivisesti ja saatan joskus naurahtaa. Varsinaista naurua en - ainakaan selvinpäin - silti tahdo saada aikaiseksi.
Salaa vähän jopa kadehdin ihmisiä, joilla tuo taito on hallussa. Heillä on varmaan jotekin helpompaa, kun nauraminen saa koko kehon rentoutumaan ja olon tuntumaan hyvältä. Kyllä minäkin sen tunteen hämärästi muistan, mikä nauramisesta seuraa. Ollaan nyt vakavasti otettavia aikuisia kuitenkin. Ehkä se kateus on vähän vahva kannanotto. Sanotaan ennemminkin, että olen iloinen niiden ihmisten puolesta, joilla nauru on tallella.
Tätä kirjoittaessa muistin, että edellisessä työpaikassa oli yksi nainen, jonka nauru pystyi täyttämään täpötäyden ruokasalin. Hän pystyi naurullaan hiljentämään muutaman sadan ihmisen puheensorinan hetkeksi. Se oli jotenkin vaikuttavaa. Siihen, kun joskus vielä pääsisi, niin yksi unelma olisi taas saavutettu.
Olen lukenut, että tekonaurua pitäisi harjoitella. Mitenköhän tällainen vakavasti otettava ATK-johtaja sellaista tekisi? Suljetussa tilassa peilin edessä? Johtoryhmän kokouksessa, kun esimies kertoo vitsin? Asiakkaalla, kun neuvottelussa esitetään kummallisia sopimusehtoja? Olisiko oikea hetki silloin, kun joku pyytää palkankorotusta? Ehkä kokeilen tänään autossa, kun kukaan ei näe eikä kuule.
Kaikki muu itsensä kehittäminen tuntuu lasten leikiltä tähän verrattuna. Otan avoimin mielin kaikki lukijoiden vinkit vastaan. Mitä voisin tehdä, että nauru palaisi? Kuka työkavereista, ystävistä tai sukulaisista saa minut nauramaan? Auttakaa hyvät ihmiset!
No comments:
Post a Comment