Aivosolujumppaa aamuvarhaisella

Heräsin tänä aamuna pitkän tauon jälkeen Joensuusta. Aiemmassa työpaikassa täällä tuli käytyä niin usein, että lopulta osa Vaakunan henkilökunnasta tunsi minut nimeltä. Ei siinä. Onhan se erilainen asiakaskokemus, kun pohjoiskarjalaisella murteella kuule tervehdyksen yhteydessä oman komealta kaskaltahavan nimensä. Muutenkin täällä itä-Suomessa ihmiset ovat jotenkin ystävällisempia. Ehkä niiden asiakaskokemuksen kehittämiskonsulttien pitäisi useammin käydä täällä. Mene ja tiedä.

Parin vuoden tauko oli tuonut mukanaan keskustan muuttuneita ajojärjestelyitä ja pahimpana peikkona hotellin uudelleensisustetun aulan. Olivat laittaneet kahvilan siihen, mistä ennen astelin hotelliin sisään. Eivätkä enää muistaneet nimeäkään. Ehkä sittenkin turha lähteä Vallilasta tänne asiakaskokemusoppia hakemaan. Jännä silti miten sitä pienen pieneksi hetkeksi joutuu epämukavuusalueelle vain siksi, että tutun hotellin aula on sisustettu uudelleen. Ihmismieli on kummallinen.

Tämän päivän ensimmäinen oppi ja oivallus sisältyy aamun äärimmäisen varhaisiin tunteihin. Minä olen kärsinyt uniongelmista oikeastaan koko aikuisikäni. Käytin uni- ja nukahtamislääkkeitäkin varmaan yli kymmenen vuotta aika säännöllisesti kunnes lopetin ne tämän vuoden huhtikuussa. Uniongelmat ovat pääsääntöisesti olleet stressin aiheuttamia. Sellaista ahdistustenuisuutta, joka aiheutuu jostain tekemättömästä tai edessä olevasta. Yhtään yksin vietettyä hotelliyötä en ole nukkunut ilman unilääkkeitä yli vuosikymmeneen ennen viime yötä.

Minä siis heräsin joskus puoli kolmen aikaan ja olo oli jotenkin ahdistunut. Aiemmin olisin pyörinyt pari tuntia hereillä ja lopulta luultavasti korjannut tilannetta reseptilääkkeellä. Nyt niitä ei edes ollut mukana. Kun pääsin sen verran hereille, että tajusin tilanteen, niin nukahdin uudestaan äärimmäisen yksinkertaisella konstilla. Muistin nimittäin, että voin itse päättää ajatuksistani. Muutin omia ajatuksiani parissa sekunnissa niin, että kuvittelin itseni kotiin - omaan sänkyyn ja vaimon viereen. Ahdistus häipyi silmänräpäyksessä ja uni saapui ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa.

Avain ja oivallus on siis se, että minä - tai kuka tahansa muukin - voi oikeastaan jokaisessa tilanteessa päättää itse, mitä ajattelee. Se ei aluksi ole helppoa, mutta sen oppii kyllä, kun riittävästi harjoittelee. Se vaatii rutiinien rikkomista - hampaiden pesemistä vasemmalla kädellä tai istumista eri kohdassa aamupalapöydässä. Se vaatii paljon itsetutkiskelua ja ajatustyötä. Oivallus syntyy jossain vaiheessa, kun jaksaa riittävästi perhetyä oman pääkoppansa toimintalogiikkaan. Sen jälkeen kaikki on äärimmäisen yksinkertaista - usko.

Muutama Joensuulainenkin lukee näitä. Laittakaa nyt selain kiinni. Varmaan johtuu liian monesta hotelliyöstä, aikaisista uunilääkehorteisesta aamuherätyksestä ja illan tunteina kiinni menneistä ruokapaikoista. Minä en ole tähän aamuun mennessä tykännyt Joensuusta. En yhtään. Tänne tuleminen on ollut jotenkin lievästi vastenmielistä. Tänään heräsin viideltä ja päätin antaa Joensuulle mahdollisuuden. Päätin ajatella kaupungista positiivisia ajatuksia. Lähdin puolentoista tunnin kävelylenkille. Kiersin puistoja ja jokirantoja. Pysähdyin välillä katsomaan heräävää kaupunkia. Todella avaava kokemus. Tämä on oikeasti kaunis ja viihtyisä paikka. Autoilijat antoivat tietä jalankulkijalle. Ihmiset hymyilevät ja aurinko paistaa. Positiivisen ajattelun voima on oikeasti käsittämätön. Tulen tänne joskus lomalla.