Pelko pois

Minä olen kasvanut lapsuuteni ympäristössä, jossa oppi pelkäämään. Varmaan aika monella saman sukupolven edustajalla on samankaltaisia kokemuksia. Piti pelätä ainakin maailmanloppua, ydinsotaa, luonnonvarojen loppumista, omaa tai läheisten kuolemaa, esiintymistä ja ennen kaikkea epäonnistumista. Lapsuuden ja nuoruuden mielenmaisemassa pelko ja siihen liittyvä epävarmuus oli hyvin vahvasti läsnä. Jälkikäteen ajateltuna ihan liikaa. Hyvä esimerkki elävästä elämästä on, että en murrosikäisenä koskaan uskaltanut lähestyä ketään tyttöä, josta olisin ollut kiinnostunut. Pelkäsin niin paljon saavani pakit. Oikeasti - se pakkien aiheuttama mielipaha olisi mennyt viikossa ohi. Nykyisen vaimonkin tapasin vain siksi, että hän hoiti puhepuolen.

Pelolla johtaminen on myös hyvin yleinen ja raaka - laajasti käytössä oleva johtamismalli. Sitä käyttävät tietenkin kaikki autoritääriset yhteiskunnat ja lähes poikkeuksetta myös uskonnot. Työpaikallakin sitä näkee sanoisiko - pelottavan paljon. Pelon voimalla ihmisiä ohjaillaan ennen kaikkea jättämään tekemättä asioita. Tietysti sitä voidaan käyttää myös ihmisten nujertamiseen ja tasapäistämiseen.

Olen tullut omissa pohdinnoissani siihen lopputulokseen, että pelossa ja pelkäämisessä ei ole mitään hyvää. Ei mitään rakentavaa eikä kaunista. Se on vain tunne, joka edeltää taistele tai pakene reaktioita - osa kaikkein alkukantaisinta itsesuojelumekanismia.  Sen hyväksikäyttäminen toisia ihmisiä vastaan on vastenmielistä.

Tässä epäonnistumisen pelko-asiassa olen kulkenut pitkän matkan. Oppinut ymmärtämään sen, että pelkäämällä ei voi saavuttaa mitään. Uskomalla itseensä ja kestämällä päätöstensä seuraukset pääsee yllättävän pitkälle. Epäonnistuakin saa ja oikeastaan pitää. Muuten ei opi mitään. Olen siinä käsityksessä, että riittää jos 80 prosenttia tehdyistä päätöksistä on oikeita. Se tarkoittaa itselleni sitä, että 20% siitä mitä teen, saa epäonnistua. Tällainen tapa ajatella tekee muuten elämän aika lailla helpommaksi.

Peloista pois oppiminen vaatii paljon ajatustyötä ja asennemuutosta. Omien pelkojensa tunnistamista ja niiden käsittelyä. Nyt kun olen töissä aika vastuullisessa asemassa, niin epäonnistumisesta voi oikeasti seurata potkut. Suhtaudun asiaan nykyisin niin, että etsin sitten uuden työpaikan.

Kammottavasta esiintymispelostani pääsin vain esiintymällä. Hankkiutumalla tilanteisiin, joihin en missään tapauksessa olisi halunnut joutua. Ihmisten eteen puhumaan. Jossain vaiheessa huomasin, että se ollutkaan niin kamalaa. Pelko alkoi pikkuhiljaa hälvetä ja vuosien harjoittelun jälkeen nykyisin nautin esiintymisestä.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on jäänyt taakse samalla keinolla. Menemällä aktiivisesti tilanteisiin, joissa kohtaa outoja ihmisiä ja puhumalla heille. Helppoa kuin heinänteko. Uskokaa.

Isommat - kuolemaan ja sotiin liittyvät pelot ovat jääneet taakse, kun on ymmärtänyt, että ei kannata murehtia asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Siinä jää helposti elämä elämättä.

Olen siis nykyisin aika peloton ihminen. En väistä enkä pakene enkä hyväksy sitä, että minuun yritetään vaikuttaa pelottelemalla. En myöskään halua tehdä sitä toisille. Haluan olla sellainen isä, puoliso, ystävä, esimies ja kollega, että minun puheluihini on kiva vastata.

Viime viikolla kohtasin yhden pelkoni ja hankin lopulta lukulasit. Aika paljon helpompaa tämä on näin.