Osaan taikoa puusta helposti erilaisia koriste-esineitä ja arkisia tarvekaluja. Savesta teen näppärästi astioita vaativampaankin käyttöön. Herätän jatkuvasti ihastusta kauniilla leivonnaisilla, joita toimitan erilaisiin myyjäisiin ja tarjoan vieraille. Kouluaikana kuvataiteen ja teknisen työn mestarinäytteeni pääsivät aina erilaisiin näyttelyihin kunniapaikalle. Sitten heräsin.
Meidän roskalaatikko kyhjöttää sateessa ilman kivaa katosrakennusta. Autokatoksen pinta kaipaa uutta puunsuojaa. Katto sammaloituu ja räystäskourut keräävät roskaa. Pensasaita on leikkaamatta ja vesakontorjunta tekemättä. Kaikki yhtään Ikean huonekalun kokoamista hankalammat puhdetyöt teetän ammattilaisilla. En vain osaa eikä minua kiinnosta. Ei ole koskaan kiinnostanut. Asun omakotitalossa vain siksi, että lapsille on tilaa ja osin myös siksi, että tuon kohtuuttoman suuren automäärän pystyy jotenkin säilömään. Tämä blogikirjoituskin vaatii aina mielettömän määrän oikoluentaa, että saadaan isoimmat kirjoitusvieheet korjatuksi.
Siksi on jotenkin helppo ihailla ihmisiä, jotka ovat käsistään käteviä. Sellaisia, joiden käsissä syntyy taidetta tai suoraa seinäpintaa kipsilevystä. He osaavat levittää kohdistetettavan tapetin seinälle virheettömästi ja listoittaa nurkat kauniiksi. He rakentavat pihalleen kauniit istutukset ja hoitavat ne täydelliseen kukoistukseen. Ompelevat itse vaatteensa ja kunnostavat kauniita huonekaluja romuista. He ostavat vanhan omakotitalon ja uudelleensynnyttävät sen alkuperäistä kauniimpaan loistoon.
Minä olen ajat sitten luovuttanut. Peukalo keskellä kämmentä tai kaksi vasenta kättä - miten sen ottaa. Jotenkin vaikea uskoa, että tällä iällä enää oppisi - varsinkin kun ei edes yritä. Tyydyn ihailemaan muiden taitoja ja tekemään jotain muuta henkeni pitimiksi. Iso peukku kaikille käsistään käteville. Olen ihan pikkuisen kateellinen.
No comments:
Post a Comment