Lapsuuden sankari

Melkein jokaisella pikkupojalla on jossain vaihessa lapsuutta joku sankarihahmo, jota ihailee ja katsoo ikäänkuin ylöspäin. Miljoonasade on tehnyt tästä aivan loistavan biisinkin kertoen Juri Gagarinistä.

Varmaan jossain aiemmissakin kirjoituksissa on jo ilmennyt, että oli vähän erikoinen tenava. Se sitten ehkä näkyy tässä sankarihahmoasiassakin. Minulla se nimittäin on Leonardo Da Vinci. Koska olin lapsi ennen internettiä, jouduin hankkimaan tietoa idolistani lähinnä kirjallisista lähteistä. Mitä enemmän luin, sitä enemmän vakuutuin tämän ihmiskunnan suurimman neron teoista. Ukko oli samaan aikaan taiteilija, insinööri, keksijä, luonnontieteilijä, ajattelija - ihan mitä vaan - 1400 luvulla. Suuri osa hänen keksinnöistään, kuten vaikka helikopteri, on tullut teknisesti toteuttamiskelpoiseksi vasta satoja vuosia myöhemmin.

Da Vinci-ihailu ei tietenkään ole enää ihan samalla tasolla kuin pikkupoikana. Kaikesta huolimatta, kun viime vuonna tein sitä kuuluisaa bucket listiä, niin siihen tuli rivi, jonka numeroa minulla ei tällä reissukoneella ole. Se menee suunnilleen, että 'käy katsomassa Mona Lisa'. Mona Lisa on tietenkin äärimmäisen tunnettu teos muutenkin, mutta minulle se on lähinnä Da Vincin ruumiillistuma. Jotain käsin kosketeltavaa, jonka lapsuuteni sankari on tehnyt ja jota minä voin käydä katsomassa.

Tapaaminen Lisa Gherardinin muotokuvan kanssa oli tänään aamupäivällä paikallista aikaa. Se oli hieno hetki. Olin etukäteen lukenut, että monet sen nähneet pitävät sitä vaatimattomana ja pienenä. Minusta se täytti koko salin. Palasin kaksi kertaa uudestaan katsomaan sitä ja etsin käsiini jokaisen tuon neron tekemän teoksen, joka Louvresta löytyi. Niiden jälkeen Milon Venus ja Notre Dame vaikuttivat jotenkin vaatimattomilta.

Kuva minusta treffeiltä Lisan kanssa.