Jäi blogikirjoitus väliin eilen, kun aamulähtö oli niin aikaisin ja mies sen verran väsynyt. että piti käyttää sekin aika nukkumiseen.
Perjantaina lähdettiin Sofiasta Skopjeen - Makedonian pääkaupunkiin, jossa oltiin tosi aikaisin ja oli hyvää aikaa tutustua kohteeseen. Minulla ei ollut paikasta mitään odotuksia. Varmaan siksi se olikin ihan käsittämätön paikka. Koko pääkaukupungin keskusta on rakennettu uusiksi isolla rahalla. Sanoisin, että jopa suuruudenhullusti. Siellä on antiikin rakennuksilta näyttäviä museoita. valtava - varmaan 50 metriä korkea Aleksanteri Suuren ratsastajapatsas ja totta kai oma riemukaari. Historiallistakin nähtävää on, joten paikka on sekoitus vanhaa ja uutta. Ihan ehdoton ykköskaupunki tähän astisista. Kannattaa käydä.
Eilen sitten istuttiin autossa. Autovuokraamo laittoi jo alussa meidän suunnitelmat uusiksi, kun ei antanut lupaa auton viemiseen Albaniaan. Ilmeisesti siellä varastetaan kaikki saksalaiset premium-autot, jotka vain käsiin saadaan. Tämä oli ainakin vuokraamon käsitys. Koska halusimme silti nähdä Podgorican, niin päädyimme kiertamään sekä Albanian että Kosovon (sinnekään ei ole Audilla asiaa) Serbian kautta. Matkaa kertyi tuplamäärä ja kaiken lisäksi jouduimme ylittämään Dinaariset Alpit uudelleen.
Tällä kertaa karttoja oli tutkittu vähän tarkemmin ja matkaan lähdettiin jo ennen kahdeksaa, että oltaisiin valoisan aikana perillä. Ensimmäinen osa seikkailua koettiin ensimmäisessä rajanylityksessä, jossa kaksi suomalaista kroatialaisella auolla matkalla Makedoniasta Serbian kautta Montenegroon oli ilmeisesti tullimiehille liikaa. Meidät otettiin jonon sivuun. Passit ja auton paperit vietiin pois.
Ihminen ajattelee päivässä n 10 000 ajatusta. Tuon odottelun aikana niitä vilisi paljon ja epävarmuus kasvoi minuutti minuutilta. Lohdutimme toisiamme, että ainoa keino saada oikeita rikollisia kiinni, on tutkia vähän joidenkin syyttömienkin tekemisiä. Kun kuitenkin kaikki meidän jälkeen sivuun otetut albaanitkin päästettiin lopulta menemään, niin epävarmuus kasvoi vauhdilla. Antti jo vähän pelästyi, kun tullimies jossain vaiheessa hieroi käsiään sen näköisesti, että vetää kumihanskoja kohta käteen. Lopulta noin tunnin odottelun jälkeen kielitaitoisin tullimies kuulusteli ystävällisesti tekemisistämme ja päästi lopulta matkaan.
Väliosuus etelä-Serbian läpi ylängölle sujui rattoisasti jutellen. Reitin toinen seikkailuosuus olikin sitten todella positiivinen. Novi Bazar nimisestä kaupungista Podgoricaan laskeutuva tie oli jotain ihan käsitämätöntä. Miten se tie on vietty sinne vuorten huipulle ja laaksoihin? Maisemat olivat ihan käsittämättömän jylhiä. Alpit eivät todellakaan ole mitään näihin vuoriin verrattuna. Kaiken kruunasi kaksisataa kilometirä pitkä - mutkitteleva alamäki, joka valutti autot pikkuhiljaa tänne rantavyöhykkeelle. Oman mausteensa matkaan toivat henkeään uhmaavat autoilijat, jotka ohittavat jonoja tolkuttomalla nopuedella ja olemattomalla näkyvyydellä. Tien varrella onkin siellä kuolleiden muistomerkkejä niin paljon, että pahaa tekee. Upea reitti, joka olisi jäänyt kokematta, jos olisimme saanet luvan ajaa Albanian läpi. Kaikilla asioilla on siis kaksi puolta.
Nyt vietetään kaksi yötä Montenegron pääkaupungissa, jonka valuutta käytännössä on Euro, vaikka Montenegro ei ole edes EU-maa. Käy se näköjään näinkin. Aamupäivästä lähdetään etsimään toista vuokra-autoa, koska Albaniaan on pakko päästä. Katsotaan, kuinka käy.
No comments:
Post a Comment