Sota ja rauha Split-Mostar-Sarajevo

Sodan jäljet näkyvät edelleen. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että ihan täällä Euroopan ytimessä on käyty niin veristä sotaa vielä 20 vuotta sitten. Kraanattien särkemiä ja sirpaleiden puhkomia taloja on edelleen kaikkialla. Kovasti täällä selvästi tehdään töitä, että kaikki kauheuksien jäljet saataisiin hävitettyä mahdollisimman pian. Erityisesti Mostarin vanhan keskustan jälleenrakentaminen on vaikuttavaa työtä. 500 vuotta vanha silta ja sen ympäristö on saatu rekonstruoitua niin kuin niitä ei olisi koskaan hävitettykään.

Silmiinpistävää tässä hetkessä on se, miten entiset viholliset asuvat nyt sulassa sovussa eikä ainakaan ulkoapäin näytä vihanpidolta. Kristityt ja muslimit sulautuvat kirkkoineen ja moskeijoineen katukuvaan kuin mitään ristiriitoja ei olisi ollutkaan. Voisiko tästä ottaa oppia meillä Suomessakin? Vaikka ollaan erilaisia niin ollaan silti yhdessä. Annetaan jokaiselle mahdollisuus.

Erityisiä mielenliikutuksia tässä sodan läheisyydessä aiheuttaa se, että omat pojat ovar juuri nyt siinä sodankäynti-iässä. Eihän tämä voisi koskaa tapahtua meillä Suomessa? Ihan nyt juuri se ei tunnu arkipäivän ongelmalta eikä edes kovin mahdolliselta. Silti en voi olla ajattelematta niitä nuoria miehiä ja naisia ja heidän vanhempiaan, jotka ovat täällä joutuneet kaiken kokemaan.

Dinaariset alpit olivat todella kaunis näkymä - kauniimpi kuin oikeat alpit. Krotaian rannikon sinivihreänä kimmeltävää merta kauniimpaa väriä ei taida olla.  Silti päällimmäisenä minulla on mielessä tänään sota, jälleenrakennus ja siitä kumpuava yhteys kansojen välillä. Toivotaan, että se kestää.