Olen jotenkin ajatellut, että se on joku teinien juttu. Niiden pitää roikkua somessa ja olla koko ajan läsnä. Minä taas käytän paljon puhelinta siksi, että hektinen työ vaatii sitä. Pitää olla tavoitettavissa. Pitää tietää mitä tapahtuu, missä ja miksi.
Joku minua viisaampi voisi ajatella, että läppärin, tabletin ja puhelimen käyttöaika on romahtanut kotona ollessa, kun ei tule maileja eikä ole kalenteria. Ei todellakaan ole. Olen todella taitavasti onnistunut korvaamaan työperäisen käytön blogeilla, somella, uutisfiideillä ja pelaamisella. Onko joku tykännyt päivityksistäni? Miten monta latausta blogissani tänään?
Puhelimen pitäisi olla kädessä tai ainakin saatavilla koko ajan. Muuten on sellainen olo, että jotain menee ohi. En edes ikinä tiedä, mitä se olisi, josta jään paitsi. On vain sellainen tunne. Jos tarkastelen tilannetta ulkopuolelta, niin vaikuttaa siltä, että älylaitteet orjuuttavat minua.
Havahduin tähän, kun viisas vaimoni antoi palautetta aiheesta. Kirjoitin aiemmin, että aiheellinen palaute, joka tuntuu pikkuisen pahalta, on yleensä paras tapa kehittyä ja oppia jotain. Tämä on juuri se tilanne. Jotain pitää tehdä.
Vaikka on jossain määrin kummalista aloittaa älylaiteriippuvuudesta toipuminen kirjoittamalla blogitekstiä sellaisella, niin teen sen silti. Jos vaikka joku muukin havahtuisi. Varmaan tästä parantumiseen on jotain ryhmiäkin, mutta ajattelin ensin selviytyä omin voimin. Olen mielessäni miettinyt, että pitää pystyä olemaan ilman älylaitteita niin, että syötteitä ei tarvitse tarkastaa kuin parin tunnin välein. Riittää, kun blogia tarkastelee kerran päivässä. On pakko pystyä lähtemään ulos ilman puhelinta. Minun tilanteessani läppäriäkään ei pitäisi tarvita koko ajan. Asetan siis itselleni rajoja vähän samaan tapaan kuin joskus lapsille määrittelin ruutuaikaa. Seuraan mielenkiinnolla mitä tapahtuu.
No comments:
Post a Comment