Olen pitkin kesää ja alkusyksyä paasannut täällä omasta kehittymisestäni ja antanut muillekin ohjeita siitä, miten stressiä, painetiloja ja ajankäyttöä pitäisi hallita. Olen korostanut säännöllisen unen ja liikunnan merkitystä. Olen mainostanut, että herään viideltä ja teen pitkän kävelylenkin ennen kuin kimmahdan saunapuhtaana autoon ja kiiruhdan hymyssä suin kohti päivän mielenkiintoisia askareita.
Reilun kuukauden kesäloman jälkeen kaikki sujui kuin elokuvissa. Päivärytmi säilyi eheänä. Mies oli energinen ja työtehtävät sujuivat hymy huulilla. Aikaa jäi itselle ja perheelle välillä jopa runsaasti. Tuntui siltä, että olen löytänyt oman tapani.
Vaaran merkit alkoivat sitten viime viikolla, kun ensin aamulenkit alkoivat jäädä väliin ja sitten pikkuhiljaa yöunet alkoivat merkittävästi huonontua. Olen aina reagoinut stressiin ja kiireeseen nukkumalla huonosti. Yksittäisestä yöstä vielä selviää, mutta nyt on mennyt kiemurrellessa jo liian monta. Päivät ovat venyneet tolkuttoman pitkiksi. Ajankäyttö on siksi kaukana optimaalisesta. Ahdistus on välillä niin kouriintuntuvaa, että verenpaineen tuntee korvalehdissä ja sormenpäissä. Valitettavasti tämä kaikki on entuudestaan niin tuttua. Olen taas sotkenut asiani.
Tämä taitaa olla minun tulikokeeni. Omien oppieni noudattaminen on vähintä, mitä voin itselleni luvata ja antaa. Aloitin viime yönä. Heräsin klo 2 valtavaan paineen tunteeseen. Muistin onneksi, mitä olin Satulle kirjoittanut. Paine on enimmäkseen itse aiheutettua. Tuon asian oivallettuani tajusin taas, että odotan itseltäni liikaa. Koska voin itse päättää mitä ajattelen, käänsin samalla mielessäni pyörineistä ikävistä ajatuksistani hopeareunuksen esiin. Kaikki uhat ovat itse asiassa mahdollisuuksia samaan aikaan. Kymmenen minuutin tiiviin ajattelun jälkeen tilanne kääntyi, olo helpottui ja sain aika nopeasti nukuttua uudelleen.
Aamulla herättyäni aloin raivata kalenteriani. Saan onnekseni aika lailla itse päättää, mihin käytän aikani. Siispä teen sen. Nyt minulla on aamupäivä kotitoimistolta käsin ja torstaina etäpäivä. Helpottaa. Illaksi kaivan ajan lenkkeilylle vaikka väkisin.
Tajusin tänään, että pakka hajoaa käsittämättömän nopeasti. Jos ei itse pidään itsestään huolta, niin kukaan muukaan ei sitä tee. Onnistunko noudattamaan itse itselleni laatimiani ohjeita? Löydänkö balanssin työnteon, perhe-elämän ja oman hyvinvoinnin kesken? Herätys tuli jotenkin kovaa ja korkealta. Onneksi tuli.
No comments:
Post a Comment