Pätevä ja mukava

Opin aikanaan yhdeltä poikkeuksellisen viisaalta ihmiseltä äärimmäisen yksinkertaisen tavan jaotella työelämässä kohdattuja ihmisiä. Toiset käyttävät perusteellisiakin persoonallisuusanalyysityökaluja kuten Disciä tai Myers&Briggsiä. Ne ovat tietenkin paljon perusteellisempia ja pyrkivät olemaan myös mahdollisimman objektiivisiä. Tämä malli on melko puhtaasti subjektiivinen. Käytän sitä silti todella paljon, koska minulle elämä on äärimmäisen subjektiivinen kokemus. Vaikea sitä on elämäänsä elää, jos sitä koko ajan objektiivisesti yrittää katsoa.

Malli on yksinkertainen nelikenttä, jossa omassa hahmotuksessani pystyakselilla arvoidaan sitä, onko kohtaamani ihminen mukava. Vaaka-akselille puolestaan ajatellaan, onko se samainen henkilö pätevä. Molemmat ovat aika lailla häilyviä. Mukavuus juurikin sen äärimmäisen subjektiivisuuden takia ja pätevyys taas siksi, että se riippuu tilanteesta. Joku ihminen on pätevä jossain hommassa ja toisessa sitten ei. Minä esimerkiksi ajattelen olevani pätevä monessakin it-alaan liittyvässä hommassa, mutta kuvanveistäjäksi minusta ei yksinkertaisesti ole. Ihmisiä ei siis voida kategorisoida mihinkään nelikentän laatikkoon yleisesti. Silti tämä on kohtuullisen käyttökelpoinen malli ihan arkielämän tilanteissa. Varmaan kannattaa tänään viihdyttää vähän itseään sijoittamalla sitä työpaikan lähipiiriä tälle asteikolle. Olisit sen tehnyt, vaikka en olisi erikseen suositellut - myönnä pois.

Nelikenttään syntyy luonnostaan kaksi ihmistyyppiä, joihin on helppo suhtautua: pätevät ja samaan aikaan mukavat ovat niitä, joiden kanssa haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa ja heidän kanssaan on helppo menestyä. Toinenkin ääripää on helppo. Epäpätevät ja epämukavat ihmiset kiertää mielellään kaukaa. Onneksi joku luonnonvalinta useimmiten hoitaa nämä tyypit pois päiväjärjestyksestä tai työpaikoilta muutenkin. Kun kukaan ei halua näiden kanssa töitä tehdä, niin ehkä he sitten hakeutuvat jonnekin muualle. Mene ja tiedä. Voi olla, että näitä piileskelee paljonkin joillain työpaikoilla. Itse vältän näitä viimeiseen asti.

Ne kaksi muuta tyyppiä ovat hankalampia. Helposti nimittäin tulee ajauduttua viettämään aikaa sen epäpätevän, mutta mukavan kanssa. Sekin tietysti on hyvä vaihtoehto, jos haluaa enimmäkseen viihtyä ja kerätä kavereita eikä tulosten saavuttaminen ole sen oman työuran kaikkein merkityksellisin asia. Vähemmän mukavat ja äärimmäisen pätevät ihmiset voisivat edistää niitä oikeita asioita, mutta ymmärettävistä syistä tähän nelikentän laatikkoon päätyneet ihmiset ovat niitä, joita luonnostaan vähän välttelee. Nämä kaksi tyyppiä ovat niitä, joita joutuu vähän systemaattisemmin miettimään, että viettäisi vähemmän aikaa sen ensin mainitun kustannuksella niiden toisten kanssa.

Tässä mallissa on paljon käyttökelpoisia elemnettejä ihan kaikille. Mielenkiintoinen ajatusleikki tästä tulee siinä vaiheessa, jos uskaltautuu ajattelemaan, että jokainen kohtaamasi henkilö luokittelee sinut samalla tavalla kuin yllä juuri opetettiin. On helppoa arvioida toisia. Kokeilepa tänään miettiä jokaisessa kohtaamisessa, miten se vastapuoli sinut sijoittaa. Antaa sellaista empaattista näppituntumaa arkielämän kohtaamisiin. Itse ainakin haluaisin lähes poikkeuksetta sen vastapuolen analyysissä sijoittua sinne yläoikealle. Luultavasti sinäkin ajattelet samoin?