Elämäni tärkein päivä

Minä olen elänyt suurimman osan aikuisiästäni joko menneessä tai tulevassa. Enemmän tulevassa onneksi kuitenkin. Taidan olla sellainen sitku-ihminen. Sitten, kun on kesäloma, sitten kun on tarpeeksi rahaa... kyllä te tiedätte.

Tajuan nyt, että olen käyttänyt aivan liikaa aikaa päämäärien pohtimiseen sen sijaan että olisin arvostanut matkaa. Olen siis tuhlannut aikaa. En aio silti jäädä murehtimaan sitä vaan keskitän mieluummin voimavarani siihen, mitä teen tästä eteenpäin.

Aika on siinä mielessä oikeastaan aika raakaa, että menetettyä aikaa ei saa koskaan takaisin. Toisaalta on reilua, että aika on kaikille tasa-arvoista. Rahallakaan sitä ei saa lisää. Niin kauan, kun henki pihisee niin sitä on meillä kaikilla tasan saman verran joka päivä. Pikku hiljaa olen ymmärtänyt, että aika on oikeastaan tärkeintä, mitä meillä kaikilla on. Koska ajan kuluminen ja menettäminen on niin raadollista, niin olen yrittänut opetella omaksumaan omaan ajatteluuni itämaisen mallin: siinä aikaa tulee koko ajan lisää sen sijaan, että se kuluisi, niin kuin länsimaissa ajatellaan. Se tuntuu oikeasti paljon paremmalta näin päin. Kokeile vaikka.

Alustuksen jälkeen päästäänkin itse aiheeseen. Tuon ylläkirjoittamani perusteella olen ymmärtänyt, että ihmisen tärkein hetki on juuri nyt. Tämä sekunti, tämä minuutti, tämä tunti, tämä päivä. Siksi juuri tänään lauantaina 2.9. on minun elämäni tärkein päivä. Minulla ei ole täksi päiväksi mitään erityistä suunnitelmaa. Ehkä ulkoilen vähän ja teen varmaan illalla ruokaa. Voi olla, että katson korista monen muun tavoin tv:stä illalla.  Tällaisen tulevassa eläneen ihmisen on oikeasti todella vaikea sisäistää sitä, että tällainen tavallinen lauantai on tärkeintä mitä on. On vaikeaa olla keskittämättä ajatuksiaan ensi viikon työkuvioihin, tulevaan lomamatkaan, uuden auton luovutukseen tai sunnuntaina odottavaan katon pesuun. Kaikki tulevaan liittyvä hiipii ajatuksiin jatkuvasti ja salakavalasti.

Saahan tulevaakin tietenkin suunnitella ja sitä saa odottaa. Ilman haaveita ja tavoitteita ei ole elämää. Minä olen silti todella iloinen siitä, että opin joka päivän hitusen enemmän nauttimaan hetkestä. Nauttimaan siitä, kun kirjoitan tätä blogia sen sijaan, että odottaisin sitä hetkeä, kun se on valmis. Juuri tämä oivallus on minulle tärkeintä tänään.