Uuden johtajan odotetaan ottavan tilanteen haltuun ensimmäisen sadan päivän aikana. Minulla on nykyisessä pestissä vähän yli 90 päivää kasassa, kun kesälomat lasketaan pois. Kohtalonhetket alkavat siis olla käsillä. En ole silti oikeastaan yhtään huolissani. Minulla on aika selvä kuva siitä, mitä teen lähiviikkoina ja -kuukausina. Sen tekemisen sisältö ei ole blogikamaa. Päivän teksti kertoo enemmänkin tuosta ajanjaksosta ja sen yhdestä aika merkityksellisestä ominaisuudesta.
Olen aiemmin kertonut, että olen sosiaalinen ja että viihdyn hyvin ihmisten parissa. Nykyisessä työssä noille ominaisuuksille on paljon käyttöä. Tapaan nimittäin viikoittain ihan käsittämättömän määrän ihmisiä: lähinnä asiakkaita, työkavereita ja yhteistyökumppaneita. Uusia tuttavuuksia tulee oikeastaan joka päivä erityisesti nyt, kun olen aktiivisesti somessa hakenut työnantajalleni uusia yhteistyömahdollisuuksia. Tietenkin törmään joka päivä myös uusiin työkavereihin. Tuhannen ihmisen yhteisössä on mahdotonta tuntea kaikkia.
Minusta on kivaa olla jatkuvasti ihmisten ympäröimänä ja jollain tavalla keskipisteenäkin. Minulla on töissä paljon kavereita ja jokunen ystäväkin. Silti edelleen jaksaa yllättää se, miten yksinäistä tällaisen työn tekeminen on - kaikista sosiaalisista kontakteista huolimatta - vai juuri siksi? Kuten teksteistäni voi huomata, olen perusluonteeltani äärimmäisen avoin ja aika suorapuheinenkin. Kaipaan siksi avointa ja suorapuheista kommunikaatiotakin.
Tunnetustihan johtajalle ei kerrota ihan kaikkea. Suodattimia ja asenteita ilmestyy kaikkialle, missä liikunkin. Se ei ole työpaikasta kiinni. Ihmiset vain ovat sellaisia. Jokainen voi itse miettiä sitä, kertooko pomolle kaiken minkä vieruskaverille. Ei todellakaan. Minäkään en voi puhua kaikesta, mitä tiedän. Ihan pelkästään pörssiyhtiötä koskeva lainsäädäntö estää sen.
Luulisin sen yksinäisyyden tulevan juuri näiden asioiden yhtälönä. Avoimuus ja ymmärretyksi tulemisen tarve huutaa takaraivossa - käyttäytymisnormit laittavat hanttiin. Jatkuva äärisosiaalinen työnteko yhdistettynä kohtuullisen voimakkaaseen yksinäisyyden tunteeseen on aika erikoinen kokemus. Joku voi ajatella, että sellaista ei edes ole. Minä koen sen joka päivä.
En valita. Asiani ovat hyvin. Minä vain kirjoitan ajatuksista ja kokemuksista, jotka ovat merkityksellisiä. Ilman yksinäisyyttä tämä kai olisikin liian hyvää ollakseen totta.
No comments:
Post a Comment