Luen parhaillaan iltalukemisina kotimaista tuotantoa olevaa kirjaa, jonka nimi on 'Onnistu esimiehenä'. Se on sellainen suomalaistyyliin kirjoitettu äärimmäisen asiallinen, mutta tylsähkö teos. Sitä jaksaa lukea kerrallaan 30 sivua ja sitten väsyttää jo niin paljon asiapitoisuus ja tiedon määrä, että silmät sulkeutuvat kuin itsestään. Jos amerikkalainen olisi kirjoittanut kirjan, sen esimerkkihenkilöinä olisivat olleet kollegani Susan tai veljenpoikani Tim. Tapahtumat olisivat sijoittuneet johonkin sopivaan yritykseen ja niissä olisi ollut elävän oloisia henkilöitä. Suomalaisopuksessa sen sijaan on esimerkkihenkilöitä ja esimerkkitapauksia yhdistettynä äärimmäiseen intimiteettisuojaan sekä diskreettiin tapahtumatason analyysiin. Se on sellaista kuivakan asiallista tekstiä, jota me odotamme toisiltamme.
Tuo kaikki yllä oleva on aika toissijaista, mutta halusin olla näppärä ja nostaa tällaisenkin yksityiskohdan kaikkien tietoisuuteen. Kirjan sisältämä asia on sinällään oikeaa ja valmentaa tällaista kokeneempaakin esimiestä oppimaan ja ajattelemaan uudella tavalla. Itsekin olen pitkää reittiä siirtynyt asiantuntijatehtävistä ylimmän johdon tehtäviin. Lukemalla oppi hyvin katsomaan tätä matkaa taustapeilistä. Näkee liiankin selvästi jälkikäteen mikä meni hyvin ja missä sitä Strömsötä ei ollut mailla halmeilla. No - omista virheistään oppii aina. Sikäli opettavaista lueskella tuollaisesta aiheesta.
Se mikä varsinaisesti aiheutti enemmän aivonystyröiden pyörittelyä, oli kirjan havainto esimiestyön tietynlaisesta yksinäisyydestä. Siinä puhuttiin mm. säiliöteoriasta. En avaa sitä sen tarkemmin, mutta siinä toiminnan tarkoitus on, että esimies ikäänkuin ulkoistaa itsensä ja omat tunteensa kommunikaatiotilanteissa. Paljon käsiteltiin myös sitä, että esimies ei saa näyttää varsinkaan äärimmäisiä negatiivisia tunteita johtamistilanteissa. Näinhän se hyvä esimies toimii. Pää pysyy kylmänä.
Tunteiden eristäminen vuorovaikutuksessa on käsittääkseni se esimiestyön eniten yksinäisyyttä aiheuttava elementti. Jotenkin ikävää, kun se yksinäisyys ei kuitenkaan ole erityisen mukavaa. Työn varjopuolia siis.
Todella konkreettisen esimerkin sain empiirisesti kokea, kun olin vanhan tiimini kanssa illastamassa joitakin viikkoja sitten. Olin aina tuon porukan kanssa ajatellut silloin heidän esimiehenään ollesani olevani osa porukkaa. Ruokapöydässä tajusin, että niin ei kuitenkaan ollut. Esimiesaseman oltua kaukainen muisto, nuo ihmiset olivat yhtäkkiä muuttuneet ihan uudella tavalla ystäviksi ja kavereiksi. Juteltiin ihan eri asioista kuin aiemmin. Ajatuksia vaihdettiin paljon avoimemmin ja ennen kaikkea rennommin. Se tuntui oikeasti hyvältä.
Lähes kaikilla meillä on esimies. Jos hän sinun tapauksessasi on ihan kelpo ihminen, niin ole hänelle tänään erityisen mukava. Käy halaamassa tai taputtamassa olkapäälle, jos uskallat. Ihminen siellä on sisällä.
No comments:
Post a Comment