Hyvä esimies

Minulla oli kerran edellisessä työpaikassa yksi aivan poikkeuksellinen esimies. Siis hyvässä mielessä. Muulla tavalla poikkeuksellisia oli muutenkin. Tämä hyvä yksilö oli aina hyväntuulinen. Hän arvosti tiimiään ja uskoi jokaiseen. Jaksoi kuunnella ja kannustaa. Oli kiinnostunut minun asioistani. Sitoutui minun tekemiini päätöksiin. Sitoutti minut omiinsa. Suodatti korporaatioviestinnästä ainoastaan oleelliset asiat alaisilleen. Sparrasi tarvittaessa ja omisti lehmän hermot. Tuossa oikeastaan pähkinänkuoressa, mitä minä odotan hyvältä esimieheltä. Uskon, että tuo sopii aika monelle.

Olen jälkikäteen miettinyt paljonkin, mitä tämä ihminen teki eri tavalla kuin toiset.

Ihan ensiksi hän johti aina ensin ihmisiä, vasta sitten asioita. Se oli hänelle helppoa siksi, että hän oli vaivautunut tutustumaan tiimiinsä. Tunsi meidän vahvuudet ja heikkoudet ja tiesi mitä johtamistapaa kannattaa milloinkin käyttää.

Toisekseen hän katsoi aina tulevaan eikä murehtinut mennyttä. Tähän liittyi aina myös se hyväntuulisuus ja tietynlainen pelottomuus. Vaikka olisi mennyt huonostikin, niin siihen ei takerruttu vaan mietittiin yhdessä, miten tästä päästään eteenpäin.

Kolmas tärkeä asia oli se, että hän laittoi aina tiimin menestyksen oman menestyksensä edelle. Hänen ei koskaan tarvinnut itse näyttää mahdollisimman hvyältä ulospäin vaan antoi toisten loistaa.

Ehkä kaikkein tärkein ominaisuus kuitenkin oli se, että hänelle uskalsi kertoa kaikki asiat niin kuin ne ovat. Ennen kaikkea poikkeuksellista oli tapa, jolla hän otti vastaan huonot uutiset. Vaikka harmistuksen näki kasvoilta, niin puheessa ja teoissa aina katse oli jo siinä, miten tästä eteenpäin. Minulle oli täydellistä että oli esimies, jonka reaktioita ei koskaan tarvinnut pelätä.