Siksi yritän hymyillä mahdollisimman paljon. Se ei ole oikeastaan edes kovin vaikeaa, koska minun on kohtuullisen helppoa olla hyväntuulinen. Mitä nyt viime aikoina päivien tylsyys ja yksinäisyys vetää vähän synkäksi, mutta muuten.
Näin kummallisesta aiheesta päädyin kirjoittamaan siksi, että naurun tai hymyn sosiaalinen merkitys on isompi kuin me suomalaiset osaamme edes kuvitella. Mikä ero omaan fiilikseesi tulee, kun astut huoneeseen, jossa on hymyileviä ihmisiä verrattuna siihen, että kaikki ovat otsat kurtussa? Miltä tuntuu kohdata joku uusi ihminen, jos hän hymyilee tavatessanne? Entä jos suu on valmiiksi mutrussa? Meidän lähikaupassa on yksi kassahenkilö, joka ei hymyile koskaan. Minä menen aina viereiselle kassalle, vaikka jono olisi kolme kertaa pidempi.
Jotkut ehkä luulevat, että pitää näyttää vakavalta ollakseen uskottava. Hautajaisissa ja yt-neuvotteluissa se on hyväksi. Muuten se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Minä uskon, että hymyilevän ja hyväntuulisen puhujan viesti menee paremmin perille. Sama pätee hymyilevään kuuntelijaan. Hänelle inostuu kertomaan asiasta vielä enemmän ja perinpohjaisemmin. Kun olen esiintymässä isommalle joukolle, valitsen aina aluksi yleisöstä jonkun hymynaaman ja kohdistan oman puheeni ensimmäiset sanat vain hänelle. Sillä saa hyvän tunnelman koko esitykseen ja parhaimmillaan koko kuulijakunnan hyväntuuliseksi.
Vaikka en tästä Trumpin valinnasta itsekään kovin innoissani eilen ollut, niin olen silti saanut aika leveät hymyt tästä somen ja median paniikista. Minä jotenkin ajattelen, että kampanjapuheista huolimatta aika moni asia menee jatkossa myös hyvään suuntaan.
Vanha totuus on, että hymy tarttuu. Kokeile sitä tänään.
No comments:
Post a Comment