Tauolle

Taas on tullut aika päästää irti ja käpertyä omiin juttuihinsa ihan itsekseen. Kirjoittaminen ottaa enemmän kuin antaa. Somevälineiden algoritmitkin ovat sopivasti lakanneet suosimasta ja sitä kautta lukijamäärät pohjilla.

Saatan palata kirjoittamisen pariin jossain vaiheessa, mutta en pysty tälläkään kertaa määrittelemään tauon pituutta. Se voi olla muutama päivä tai viikko. Voi se olla myös puoli vuotta tai vuosi. Päivittäin kirjoittaminen vaati paljon. Ennen kaikkea aloittamisen kynnys on suuri. Valitettavasti en ole oppinut toisenlaistkaan rytmiä omaan kirjoittamiseeni. Siksi tauko on minulle parempi vaihtoehto kuin kirjoittamisen harventaminen.

Kiitos kaikille lukijoille, kommentoijille ja kannustajille. Oli taas kivaa.

Itseluottamuksen lyhyt historia blogaajan silmin

Tästä tuli nyt kolmiosainen kirjoitussarja. Ensimmäinen trilogiani siis. Se ei ollut alkuperäinen tarkoitus. Sellaista sattuu, kun alkaa kirjoittamaan jostain reunasta ja aihe alkaa pyöriä ajatuksissa ja syventyä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka huomenna tulisi neljäskin osa. Stay tuned.

Meidät kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentäluvun suomalaiset on kasvatettu epävarmoiksi. En tiedä, oliko se erityisen sopivaa Kekkosen aikakaudelle vai oliko takana jotain muita syitä. Epävarmaksi kouluttamiseen osallistui koko yhteiskunta: perheet, koulu, viranomaiset, kirkot sekä orastavalla alulla oleva päivähoitojärjestelmä. Ihan kaikki olivat mukana. Voi olla, että sillä haettiin erityisesti kuuliaisuutta. Joka tapauksessa sellaiset itsevarmat - päätään joukon keskeltä nostavat tyypit olivat jotenkin yhteiskuntakelvottomia. Tasainen - lievästi epävarma - massa oli parasta mitä tuon ajan yhteiskunta saattoi kuvitella.

Onneksi nykyään on ainakin vähän toisin. Nuorten keskuudessa tapaa enemmän enemmän yksilöitä, jotka ovat terveen itsevarmoja. Tietävät mitä osaavat ja haluavat. Luottavat itseensä. Se on hienoa, että nykyisin on mahdollista löytää itseluottamus vähän helpompaa reittiä kuin meillä aikanaan.

Itse olen joutunut oman itseluottamukseni rakentamaan nollatasosta nykyiselle aika pitkällä kaavalla. Havaitsemaan asia kerrallaan, että osaan jotain. Ottamalla vastaan erityisesti positiivisen palautteen ja uskomalla siihen. Uskomalla, että voin kehittyä ja olla hyvä siinä mitä teen. Isoksi avuksi minulle ovat olleet ympärilläni olleet ihmiset. He ovat antaneet sitä palautetta ja ennen kaikkea ovat luottaneet minuun.

Olen myös toistuvasti mennyt epämukavuusalueelle ja tehnyt asioita, joita en ole uskonut itsekään osaavani.  Sanoisin, että mikään ei kasvata epävarman ihmisen itseluottamusta samalla tavalla kuin onnistuminen vaikealta tuntuvissa tehtävissä ja se, että joku toinen uskoo sen ihmisen niissä onnistuvan.

Miten luottamista rakennetaan?

Jatkan siitä, mihin eilen lopetin. Luottamus on yhteiskunnan ja oikeastaan koko elämän peruskivi. Asiat ihmisten välillä sujuvat kun luottamus on läsnä. Se on ikäänkuin ihmissuhteiden ja kommunikaation voiteluainetta.

Otsikossa ei siis ole kirjoitusvirhettä. Kuten eilen totesin, suurimmalle osalle on helpompaa olla luotettava kuin luottaa. Luottamista pitää siis harjoitella. Siihen pitää panostaa enemmän kuin luotettavana olemiseen. Kuulostaa hassulta, mutta juuri tänään olen sitä mieltä.

Luin netistä aamulla osuvan sanonnan. Alkuperäisversio oli englanniksi, mutta vapaasti suomennettuna se meni jotenkin näin. "Hyvä esimies luottaa sinuun silloinkin, kun et itse luota." Sanonnasta voi hyvin riisua tuon esimies-sanan pois ja sitä voi soveltaa ihmissuhteisiin laajemminkin. Hyvä työkaveri luottaa sinuun silloinkin, kun itse et luota. Kokeile korvata sana esimies vapaavalintaisella henkilöä kuvaavalla termillä. Toimii.

Miten voi luottaa ihmiseen, joka ei luota itseensä? Se on itse asiassa aika helppoa. Minulla on siitä paljon kokemusta. Ulkopuolisen silmin on usein helppoa nähdä ihmisessä sellaisia vahvuuksia, joita hän itse ei tunnista. Epävarmuus voi pahimmillaan peittää alleen kaikennäköistä lahjakkuutta, kuten sosiaalisia taitoja, älykkyyttä, viisautta tai vaikkapa erinomaista teknistä osaamista.

Toki luottaminen usein vaatii, että sitä toista osapuolta pitää vähän tuntea. Ei kuitenkaan edes niin paljoa kuin kuvittelisi. Vahvuuksien havaitseminen on tehtävissä, kun ihmisiä vaivautuu edes vähän seuraamaan ja kuuntelemaan. Vahvuuksien vahvistaminen on sitten sitä luottamisen rakentamista.

Oikein mikään ei nimittäin toimi motivaatiota ja uskallusta kohottavana tekijänä paremmin kuin se, että joku toinen luottaa sinuun enemmän kuin luotat itse. Siksi se ulkopuolisen luottaminen yleensä parantaa myös luotettavuutta. Luottamuksen kohteena oleva ihminen ei useimmiten halua pettää sitä saamaansa ylimääräistä luottamista. Helppoa teoriassa. Käytännössä vähän vaikeampaa. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että yrittäminen kannattaa.

Luottamuspääomaa

Kiva ja kiireinen viikonloppu takana erilaisten juhlien merkeissä. Tuli vietettyä aikaa kovin eri ihmisten kanssa kuin yleensä. Tervetullutta vaihtelua sinänsä, vaikka kaikki puheenaiheet ja kuulumiset eivät keveitä olleetkaan.

Blogin pohjana olevaan pohdiskeluun ja ajattelutyöhön ei ole viime aikoina ollut niin paljon aikaa kuin yleensä. Yksi keskeisimmistä syistä on, että olen nukkunut paremmin ja ennen kaikkea enemmän. Tuntuu, että univelkaa on ollut aika lailla. Nyt helpottaa. Aamulla ajatuskin kulkee. Viime tunnit on tullut mietittyä paljon luottamista ja luottamusta.

Jos asiaa pohtii vähän tarkemmin, tajuaa aika nopeasti, että koko yhteiskuntamme toimii luottamuksen varassa. Jos töissä pyydät jotakuta tekemään jotain, sinun on pakko luottaa siihen, että se homma hoituu. Muuten saat kysellä perään koko ajan. Pahimmillaan joudut teettämään samaa työtä useammalla ihmisellä, että saat varmistettua sen tekemisen. Jos tilaat kotiin putkimiehen, on pakko luottaa, että sieltä tulee joku joka osaa asiansa ja suurin piirtein tekee sen pyydetyn homman.

Luottamuksen puute sotkee perheissä ja työpaikoilla paljon. Jos et voi luottaa perheenjäseneen tai työkaveriin, siitä seuraa paljon turhaa säätöä ja pahaa mieltä. Työpaikalla työmäärä moninkertaistuu eikä valmista tule. Luottamuksen puute alkaa hiertää ihmissuhteita. Se taas on omiaan herättämään epäluottamusta. Kierre on valmis.

Entä sitten luottamus? Mistä se tulee? Siinä on kaksi osapuolta. Toisen pitää luottaa ja toisen on oltava luotettava tai luottamuksen arvoinen. Luulisin, että meille tavallisille ihmisille on usein vaikeampaa luottaa kuin olla luotettava. Luottaessaan toiseen ihminen antaa usein jonkun itselleen mahdolisesti tärkeän asian toisen käsiin. Uskoo siihen, että asia silti hoituu. Se on vaikeaa. Vaikka sen toisen osapuolen näytöt olisivat kiistattomat. Vaikka hän olisi kerta toisensa jälkeen ollut luotettava.

Olen tullut siihen tulokseen, että luottaminen vaatii ponnistelua. Se vaatii ennen kaikkea oman epävarmuuden sietämistä. Se vaatii uskoa ihmisiin. Pitää oikeasti pystyä uskomaan siihen, että joku tärkeäkin asia voi hoitua, vaikka sitä ei koko ajan valvo tai kysele perään. Vaatii tahdonvoimaa olla tekemättä asioita toisen puolesta. Vaatii lujuutta olla sotkeutumatta luottamuksen arvoisen ihmisen tekemiseen. Vaikeaa varmasti. Onnistuu ihan yhtä varmasti, kun yrittää riittävästi.

Elämä edessä

Eilen tuli vietettyä yhdet lakkiaiset ja samalla ehkä normaalia enemmän aikaa omankin jälkikasvun kanssa. Siinä huomaa hyvin, miten näillä nuorilla ihmisillä on kaikilla paljon elämää edessä. Puhutaan tulevaisuudesta. Opiskelun aloittamisesta, kotoa muuttamisesta, kesätöistä, matkustamisesta ja muusta näiden parikymppisten elämän tärkeistä asioista.

Tänään aamulenkillä oli taas normaalin hiljaista. Joku pyöräilijä oli jo liikkeellä, mutta suurin piirtein yksin sai liikkua tässä meidän pikkukylällä. Samalla oli aikaa ajatella. Otsikon aihe oli lenkin pääteemana.

Minä nimittäin jäsennän oman elämäni karkeasti kolmeen osaan. Ensin oli aika ennen lapsia. Vähän rahaa, paljon energiaa ja paljon aikaa. Toisena vaiheena on elämä pienten ja ehkä vähän isompien lasten kanssa. Vähän rahaa, vähän energiaa ja vähän aikaa. Paljon sisältöä silti. Hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Nyt on alkamassa tai osittain jo alkanutkin se kolmas vaihe. Aikuisten - tai ainakin täysi-ikäisten - lasten aika. Enemmän rahaa, paljon energiaa ja paljon aikaa. Asuntolaina lähes maksettuna ja aika lailla vähemmän vastuuta omasta jälkikasvusta. Huolta ja myötäelämistä toki riittää, mutta aika lailla nuo omista asioistaan päättävät ja huolehtivat itse itsestään. Nyt on sitä kuuluisaa aikaa itselle.

Turhan helposti tässä tilanteessa ajautuu tekemään asioita kuten ennenkin. Ylimääräinen aika ikäänkuin valuu hukkaan. Töihin on helppoa uppoutua ja venyttää päivät pitkiksi. Lasten asioita tulee huolehdittua ihan liiankin kanssa. Paljon joutuu poisoppimaan, ennen kuin osaa kokonaan hahmottaa, mitä mahdollisuuksia uusi elämäntilanne tuo tullessaan.

Matkustaminen on äärimmäisen helppoa. Varaa lennot ja hotellin ja lähtee. Melkein mitä tahansa voi tehdä ihan ex tempore. Ravintolailta vaimon tai kavereiden kanssa ei vaadi järjestelyitä. Lähiterassille voi kipaista yhdelle ihan tuosta vaan. Nukkumaan voi mennä kun itse haluaa. Herätä voi aikaisin tai myöhään. Kennellekään ei ole pakko tehdä ruokaa tai vaihtaa vaippoja. Ihana vapaus. Tästä se elämä alkaa.